Kaipaatko hyvinvointia keholle ja mielelle?

Hyvä, olet oikeassa paikassa. Ilolla jaan kanssasi kaiken sen, minkä itse olen matkani varrella tähän saakka oppinut ja oivaltanut – ja kaiken sen, mikä myös tästä eteenpäin eteeni tulee. Kenties sinäkin saat oivalluksistani iloa ja löydät niiden avulla sen luokse, mitä tavoittelet – oli kyse siten itsesi hyväksynnästä, hyvästä ja kauniista olosta, sisäisestä rauhasta, vahvasta ja elastisesta kehosta tai mielen resilienssistä. Oman polkuni varrelta olen löytänyt sisälleni rauhan ja oppinut hyväksymään ja rakastamaan itseäni ja kehoani juuri sellaisena kuin olen. Vaikka olenkin oppinut liikkumaan ja syömään intuitiivisesti ja sen taidon avulla vapautunut sokerikoukusta sekä erilaisista ruokarajoitteista, en edelleenkään ole täydellinen – koen yhä epäonnistumisia, kun vauhtini kiihtyy joskus liiaksikin ja unohdan kuunnella kehoani. Erona entiseen on kuitenkin se, että väsymisen hetkellä tiedän, mikä on itselleni paras toimintatapa. Näitä oppejani ja oivalluksiani – ravinnon, kehon, mielen ja elämäntyylin työkaluja – haluan ammentaa sinullekin. Haluan herätellä ajatuksiasi, auttaa sinua kehittämään itsetuntemustasi, nostaa hymyn kasvoillesi, vinkata ihanista ja kaunistavista tuotteista… ja paljon muuta. Tätä kaikkea teen täällä sivuillani, blogini puolella, kirjojeni ja instagramin @karitatykka kautta, luentoja ja workshopeja pitämällä sekä retriittejä järjestämällä.

Ihanaa, että olet siinä – tervetuloa kanssani hyvän elämän matkalle.
Sinä riität juuri tuollaisena kuin olet.

- Karita

UUTISKIRJEEN TILAUS
Liity sisäpiiriin ja kuule uusista tuulista, innostavista oivalluksista, työkaluista, mahdollisuuksista ja tapahtumista

KYLLÄ, HALUAN MUKAAN


UUTISKIRJEEN TILAUS, KARITA TYKKÄ