ÄITIENPÄIVÄ ILMAN ÄITIÄ...

ÄITIENPÄIVÄ ILMAN ÄITIÄ...

Äitienpäivä ilman äitiä on lähellä... Olen onnekas että olen saanut tehdä monia asioita elämässäni. Uskaltanut kokeilla, hypätä tuntemattomaan, yrittää, onnistua ja epäonnistumisista oppia. Olen saavuttanut erilaisia asioita elämässäni, mutta tärkein saavutus on ollut äidiksi tuleminen. Synnyttämisen maaginen kokemus, ja pieni ihminen, jonka olen sisälläni saanut kasvattaa ja maailmaan saattaa. Luca on nyt kymmenen ja edelleen on ÄITI yksi kauneimmista sanoista RAKKAUS -sanan rinnalla.

Tässä tulevassa äitienpäivässä on erikoinen tunne, sellainen etten osaa oikein edes sitä sanoittaa. Samaan aikaan tunnen valtavan paljon kiitollisuutta, rakkautta, onnea ja iloa, mutta myös surua, järjetöntä ikävää ja kaipuuta. Ensimmäistä kertaa elämässäni vietän äitienpäivää niin, etten voi halata äitiäni, katsoa silmiin ja sanoa, "rakastan sinua". Äitienpäivä ilman äitiä tuntuu tyhjältä ja jotenkin ontolta...

Äiti on ollut minulle ja on edelleen yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. Hellyytensä, läsnäolonsa ja rakkautensa ansiosta olen saanut elää lapsuuden, jossa koin itseni rakastetuksi ja tärkeäksi. Äiti ei koskaan puhunut kenestäkään pahaa, vertaillut minua tai muita koskaan toisiin, teki parhaansa, jotta kaikilla olisi hyvä olla ja paljon muuta. Itseään ei nostanut muiden yläpuolelle, ei kokenut tarvetta pätemiseen ja oli hyvin pidetty, minne ikinä menikin. Sairaudenkaan aikana hänestä ei tullut katkeraa tai valittanut kohtaloaan – enemminkin suri, miten me pärjäämme ja tunsi ikävää. Hän oli hyvin herkkä, kuten minäkin ja aina kun erottiin, kyyneleet kimmelsivät molempien silmäkulmissa. Äiti eli ja toimi aina sydämestään, ajattelen... Hän oli erityinen. Sellainen äitini oli – niin rakas ja korvaamaton.

Menetin äitini sairaudelle, ehkäpä yhdelle julmimmista – bulbaarioireinen ALS vei kolmen vuoden jälkeen ja uuvuttu tämän elämänjanoisen naisen. Naisen, joka ei olisi halunnut mitään muuta enemmän kuin elää, liikkua ja rakastaa. Olen surutyöni aikana tuntenut monenlaisia tunteita, niitä mukavalta tuntuvia ja niitä, jotka tuntuvat musertavilta. Yksi tunne, joka nousi yllättäen myös, oli viha. Huomasin miettiväni miten väärin on että joku, joka saisi olla ja elää, riistää hengen itseltään, kun samaan aikaan äidille ei anneta edes mahdollisuutta, vaan viedään elämä pala palalta raa'asti ja lupaa kysymättä. Haudataan elävältä...

Kuolema on opettanut minulle paljon. Avannut silmäni monelle, saanut arvostamaan jokaista hetkeä ja auttanut oppimaan itsestänikin enemmän. Se on saanut ymmärtämään, mikä elämässä todella on tärkeää ja millä on oikeasti merkitystä. Se on itse elämä – tunteet, kokemukset, läsnäolo, rakastaminen ja rakkauden vastaan ottaminen, perhe, sisäinen rauha, terveys, yhteys ja elämä itsessään. En pelkää kuolemaa, mutta ajatus että poikani jäisi ilman äitiään on pysäyttävä. Arvostan elämää ja tunnen valtavaa kiitollisuutta päivittäin ja monesta asiasta. Elämä päättyy joskus, mutta niin kauan kuin se ei pääty, se jatkuu. Ja niin kauan, kuin se jatkuu, elän jokaisella solullani ja äärilaitoja vältellen, keskellä, tielläni pysymään pyrkien – tilassa, jossa on kaikki ja ei mitään yhtä aikaa.

Kaipaus ja suru on syvää. Se kertoo jonkin merkityksellisen menettämisestä – rakkaudesta, jolla ei ole kotia. Äiti antoi minulle elämän. Side välillämme ei ole katkennut, tunnen äidin yhä. Jokainen aamu noustuani meren aalloista, toivotan äidilleni hyvää huomenta ja kiitän hänestä. Olen ollut kovin onnekas. Tässä kuussa vietetään ALS -tukikuukautta ja myös somessa (@tukihaaste ) on menossa ALS ja elämä -hankkeen #tukihaaste. Pyrin itsekin kirjoittamaan joku päivä tänne blogiini meidän tarinamme – ehkä se tukee ja auttaa jotakuta toista samassa tilanteessa olevaa. Äitini kuolemasta on kuitenkin vasta kaksi kuukautta ja surutyöni on kesken, joten katsotaan, mihin kykenen. Tätäkin kirjoittaessani lukuiset kyyneleet virtasivat poskiani pitkin, niin pinnalla tunteet nyt ovat. Surutyö etenee aaltoliikkeissä, aallonharjalta sinne pohjalle ja taas ylöspäin...

Sinne pilven reunalle lähetän lempeän halauksen ja kuiskaan "rakastan sinua".

Lopuksi jaan Äidit ei lakkaa rakastamasta -runon, joka mielestäni kertoo paljon. Sen siivittämänä toivotan kaikille, ihan kaikille, oikein hyvää äitienpäivää.

Iloa, valoa ja rakkautta tähän hetkeen ja tulevaan,
Karita