MIELI

AAMURUTIINI, JOKA MUUTTAA KAIKEN

AAMURUTIINI, JOKA MUUTTAA KAIKEN

Aamurutiini... Herään juuri ennen kellon soimista, makaan hetken sängyllä tutkaillen, miltä keho tuntuu – kuulostelen kehon ja mielen tilaa. En avaa somea, katso viestejä tai maileja, ne odottavat kunnes sisäinen työ on tehty. Meditoin, nautin siitä – mieli on rauhallinen ja olen saanut aloittaa päivän itsestäni käsin. Suuntaan alakertaan (etten herättäisi muuta perhettä) nauttimaan kupin kahvia ja liikuttamaan kehoani jotenkin joko ulkona tai sisällä. Liikkeen jälkeen on meren vuoro, ei sen mahdollisten terveysvaikutusten vuoksi, vaan luontoyhteyden ja hyvän fiiliksen vuoksi. Tällainen on oma aamurutiini
2 vuotta sitten
surutyö

SURUTYÖ – SYDÄMEN MATKA

Surutyö – sydämen matka eri tunteiden äärellä ja aaltoliikkeissä keinuen. Tänään, siitä on kulunut tasan vuosi. Tunsin rauhaa, vaikka olin juuri menettänyt yhden elämäni tärkeimmistä ihmisistä – äitini. Olin juuri parkkeeraamassa autoa ja menossa kampaajalle, kun puhelin soi. Se oli isäni, ja sisälläni tiesin, mitä hän kertoisi. Tuntuma oli oikea – ”Äiti lähti juuri”. Maailma pysähtyi ja samalta seisomalta lähdin ajamaan isän luokse Tammelaan.
2 vuotta sitten
LÄSNÄOLON TAIKA

LÄSNÄOLON TAIKA

Jokainen minuutti ilman läsnäoloa, on 60 sekuntia keinotekoista elämää – toimintaa ilman tuntemuksia, kokemuksia tai merkitystä. Läsnäolo tässä hetkessä puolestaan on ratkaisu kaikkeen – tässä hetkessä minulla on jo kaikki mitä tarvitsen, eikä tässä hetkessä ole mitään väärää. Tämän päivän informaatiotulvassa koen joskus että on hankalaa olla läsnä – laitteet piippaavat, visuaalista ja emotionaalista ärsykettä tulvii kaiken aikaa.
3 vuotta sitten
7 päivän DETOX by Karita

7 päivän DETOX by Karita

7 päivän DETOX by Karita on täällä! Paljon toivottu valmennuksellinen ja lempeä kehon sekä mielen puhdistumisohjelma, jollaiseen en ole ennen törmännyt. Mehu- tai vesipaastot eivät ole niitä itselleni parmaiten sopivia, vaikka niitäkin olen matkan varrella tehnyt. Aktiiviseen elämääni halusin rakentaa kokonaisuuden, jossa huomioidaan myös mieli. Mielen myrkyt kun myrkyttävät helposti koko kehon ja vaikka kuinka fyysistä kehoa puhdistetaan, jatkavat mielen haitalliset kaavat ja toimintamallit ohjaksissa kehoa myrkyttäen.
3 vuotta sitten
ÄITIENPÄIVÄ ILMAN ÄITIÄ...

ÄITIENPÄIVÄ ILMAN ÄITIÄ...

Äitienpäivä ilman äitiä on lähellä. Olen onnekas että olen saanut tehdä monia asioita elämässäni. Uskaltanut kokeilla, hypätä tuntemattomaan, yrittää, onnistua ja epäonnistumisista oppia. Olen saavuttanut erilaisia asioita elämässäni, mutta tärkein saavutus on ollut äidiksi tuleminen.
3 vuotta sitten
LUONNON VOIMA

LUONNON VOIMA

Luonnon voima on salainen aseeni monessa – se laskee stressitasoja, tyynnyttää mielen, silottaa huolirypyt kasvoilta, vahvistaa ihoni ja kehoni vastustuskykyä, antaa voimaa, maadoittaa kun pää meinaa mennä pilvissä, lohduttaa surun keskellä ja niin paljon muutakin. Moni teistä tietää, että käyn ympäri vuoden päivittäin meressä. Asun saaristossa ja meri on senkin vuoksi osa päivittäistä elämääni ja kokemustani. Meressä pulahdus tai uinti ei ole suoritus, siinä ei lasketa aikaa, matkaa tai vetoja – se on pikemminkin henkinen harjoitus, jonka äärelle haluan päivittäin palata.
3 vuotta sitten
SINÄ RIITÄT

SINÄ RIITÄT

Viikonloppuna jaoin IG -seinälläni videon, joka herätti valtavan viestitulvan. Huomasin, että sanomani "sinä riität", oli tarpeen kovin monille. Aivan liian usein annamme oman sisäisen äänemme laukoa meille asioita päin naamaa ja ohjailla ronskisti käytöstämme. Vaadimme itseltämme joskus liiaksikin ja tarkkailemme omaa toimintaamme suurennuslasin kanssa. Minä ainakin voin rehellisesti sanoa, että olen tuntenut riittämättömyyttä ja kelpaamattomuutta.
3 vuotta sitten
MEDITAATIO -SUPERVOIMANI

MEDITAATIO – SUPERVOIMANI

Meditaatio – supervoimani elämän eri käänteissä... Etenkin nyt, erityisen vaikeassa hetkessä omassa elämässäni, ovat päivittäiset meditaatiot tärkeämpiä kuin koskaan aiemmin. Menetin rakkaan äitini viime viikolla kolmen vuoden taistelun uuvuttamana ALS-sairaudelle. Mietin, että aivan liian varhain, julmasti ja rajusti. Surun keskellä on ollut vaikea hengittää, pelottaa, tunteet heilahtelevat laidasta laitaan, olen huolissani isästäni ja olo on moni eri tavoin voimaton. Avanto, luonto, toisten tuki ja etenkin meditaatioharjoitukset ovat olleen suurena apunani tämän matkan alkuvaiheessa.

3 vuotta sitten
LUO ELÄMÄSI

LUO ELÄMÄSI – 2021 UUDET TUULET

Tein valinnan, mutta se ei tullut hetkessä. Olen miettinyt oman sivuston laittamista jo vuosia ja ehkä pelon ohjaamana siirtänyt päätöstä tuonnemmaksi. Nyt se on tehty, vanhaa blogia Rakkaudella, Karita, A-lehtien sivustolla ei enää ole – se on täällä omilla sivuillani! 2021 on aika aloittaa puhtaalta pöydältä, ottaa seuraava askel ja mennä rohkeasti eteenpäin.
3 vuotta sitten